keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Gdańsk 21.11.-24.11.

Kauhee matkakuume ollu jo pidemmän aikaa, mut varattomuus ollu mukamas esteenä maiseman vaihdolle. Onneks varattiin ystäväni Iidan innoittamana lennot Puolaan, Gdanskiin jo toukokuussa (vai kesäkuussa?), ni oli "pakko" lähteä. :D

Tästä tunnistaa mun laukun, jos ei muusta. :3
Meno-paluu Wizzairilla maksoi 40 euroa. Taksimatka lentokentältä hostellille maksoi 20e ja toiseen suuntaan 15e.
Majoituimme Stay Inn - hostellissa vanhassa kaupungissa, aivan keskellä kaikkea. Loistava sijainti! Eikä muuten ollut kallis.
Olimme siis kolme yötä kolmen hengen huoneessa (ajattelimme, että joku vielä lähtisi mukaan, joten varasimme ylimääräisen sängyn sitä varten), jossa oli oma kylpyhuone, aamupalakin sisältyi hintaan, joka siis oli molemmilta hieman alle 60 euroa.
http://www.stayinngdansk.com/


Ei tosiaan tarvita mitään megabudjettia, jos Puolaan haluaa lähteä. Toki vaatteita ja merkkikamaa ostaessa saa rahaa menemään, mutta oma 240 euron budjetti riitti aivan mainiosti. Jäi vielä lentokentällekin tuhlattavaa.

Söimme ravintoloissa useamman kerran päivässä, koska ruoka oli todella halpaa. Ensimmäisenä päivänä kävimme kokeilemassa perinneruokia Pierogarniassa hostellimme naapurissa. Ruokajuomana nautiskelin olutta ja punaviiniä. Alkupalaksi valitsin paistettua hapankaalia ja makkaraa, ihan jees. Sopisi hyvin krapulamätöksi, mut eipä ollu mitään kovin erikoista. Pääruoaksi valitsin pierogit, joissa oli täytteenä kanaa, pähkinää ja rusinoita hienonnettuna. Näistä tuli lähinnä mieleen pelmenit tai raviolit, mutta oli paljon pahemman makuisia. Jotenki ihan liian rasvaisia ja aika mauttomia. Kaiken kruunasi outo, limainen koostumus. Nam, nam. :D
Kaikkiaan oman ateriani hinnaksi tuli noin 10 euroa.

Kävimme myös kokeilemassa paikallista kiinalaista sapuskaa Lee´s Chinese -ravintolassa ja siellä oli parempaa ruokaa, kuin missään Suomen kiinalaisessa olen maistanut. :O
Paikallisetkin kehuivat sen olevan yksi kaupungin parhaista ravintoloista. Päätin turvallisesti valita Kung Po - kanaa, jota olen ennenkin maistanu. Oli kyllä todella hyvää!
Jotenkin nä suomalaiset paikat on aina sellaista samaa mättöä, vaikka mistä ostais. Sopii krapulaan tai nälkään, muttei tosiaankaan mitään gourmetia.
Okei, Kauppakeskus Myllyn kiinalainen on kyllä huonoin koskaan (herne-maissi-paprikaa, valmista sweet&sour-kastiketta ja säilykeananasta kaikessa sapuskassa).
Käytiin täällä myös toisen kerran ja silloin kokeilin friteerattua kuhaa ja Won Ton-keittoa. Friteeraustaikinassa oli seesaminsiemeniä ja ei ollu ollenkaan sellasia öklörasvaisia. Keiton nyytit olivat oikein hyviä. Juomana tais muuten molemmilla kerroilla olla Coca Colaa ja kivennäisvettä.
Hintaa näillä aterioilla oli juomineen 10e, et hieman kalliimpaa, kuin aiemmassa paikassa.
http://www.lees-chinese.pl/

Välillä tietty syötiin si ihan marketista ostettua naposteltavaa. Esimerkiksi 10 kpl pikkususheja kylmäaltaasta maksoi noin kolme euroa.

Kokeiltiin Dwadziescia Cztery Dania Bistro & Baria, jossa valitsin lammaslihapullat ja riisin vihanneksilla. Valitettavasti mitään kastiketta ei annoksessa ollut, vaikka erikseen sitä kysyin ja piti olla. -_- Pullat oli kuitenki hyviä, vaikka muuten sapuska sit oli kuivaa. Blah. Onneks oli hyvää sangriaa kannullinen ja jälkiruokana Baileys Cappuccino. Hintaa tuli näille ostoksille noin 17 euroa.


Paikalliset suosittelivat myös kokeilemaan La Pampa Steak House -ravintolaa ja tietty me sitäki si kokeiltiin.
200g pihvi, herkkusieni-paprika-sipulipaistos ja yrttivoi + kivennäisvesi maksoivat yhteensä alle 13 euroa. Ei paha hinta todella hyvästä pihvistä ja lisukkeesta. :)
http://www.lapampa.pl/

En oo koskaan käyny Hard Rock Cafessa, joten päätettiin seki kokeilla täällä ollessa. Hinta oli suolaisempi kuin muissa paikoissa. Täällä muuten drinkit olis maksaneet enemmän kuin mikään annos, vaikka muuten Gdanskissa niin ravintoloissa, pubeissa kuin yökerhoissakin alkoholijuomat olivatkin tooodella edullisia!
Valitsin Hickory BBQ Bacon Cheeseburgerin ja ranskalaiset. En yleensä tällasista ravintolahampurilaisista niin välitä, mutta nyt pitää ihan kehua. Ranskalaiset oli parhautta! <3 Hintaa oli aterialla ja kivennäisvedellä noin 15 euroa, eli oli kallein ruokapaikka meidän reissulla. Palvelu oli kuitenkin parasta täällä! :)
http://www.hardrock.com/cafes/gdansk/

Pitihän tietty kokeilla yöllä, miltä paikallinen kännimättö maistuu, mut ei ollu kehumista. Pitaleipää, jonka sisällä kanaa ja falafelia. Kana maistu oudolta ja falafel oli tosi kuivaa. Molemmat leivät tungettu täyteen tilliä, yäääk! o_O Noh, pari euroa vaan meni noihin, eli en ihan kauheesti köyhtyny.

Yöelämään tutustuttiin tietenkin parina iltana. Hinnat on todella halpoja! 0,5 litran oluen sai parilla eurolla joissain paikoissa eurolla, tooodella hyviä omenasiidereitä samaan hintaan tai muutaman slotyn kalliimmalla. Ongelmana monessa paikassa oli kuitenkin, ettei paikkoihin mahtunut sisään mihinkään istumaan. Paikallisilla on tapana monesti varata itselleen pöytä, koska suositut paikat täyttyvät jo alkuillasta. Hieman ketuttaa täällä seuraavaks tilata siideriä, ku maku on hieman eri. Ei oikein voi edes siideriksi kutsua.
Kävimme Cafe Absinthe-yökerhossa, joka oli varmasti pienin näkemäni. Tanssilattia oli ehkä 3m x 4m ja täynnä tanssijoita. Sen reunoilla oli pieniä pöytiä jokunen kappale.

Ja kyllä me tosiaan muutaki tehtiin, ku syötiin ja juotiin, vaikka heti päätettiinki, et tä reissu on ravintolakulttuuriin tutustumista. :D

Kosmetiikka, kengät, asusteet, ruoka ja alkoholi oli tosiaan halpaa, joten ei niihin rahaa kauheesti menemään saanu.
Ostin muutamia eyeliner-kyniä ja eyeliner-tussin, meikinpohjustusvoiteen ja huulipunan. Olisko 10e mennyt yhteensä.
Si löysin hienot niittisaappaat, jotka oliki kumisaappaat, mut oon kyllä tavallisina arkisaappaina ny käyttäny. Ei ne mitenkään huuda olevansa kumisaappaat.


Iidan kumisaappaat. Määki haluun!


Mun kumisaappaat - hintaa hitusen alle 20e.
Sit tietty tuliaisiks ostelin erilaisia paikallisia hienouksia esim. kirsikkaviskiä.
Ni ja lelumuseosta löysin iiihanan keinuvan ja helisevän muovinuken.
Vaatteisiin ei rahaa mennyt, koska eipä siellä mitään niiin hienoa ja erikoista ollu, et olisin oikeesti kiinnostunu niin paljon, et olisin ihan ostanutkin.


Helisevä muovilapsi pääsi mukaamme ravintolaan. Ihanan kitch! <3
Si sellasia pieniä kissakoristeita ostelin tietty kans. Olis siel ollu vaikka mitä ihanaa pikkuista tilpehööriä, mut tällä kertaa pääsin aika vähällä, ku sunnuntaina oli vanhan kaupungin korukaupat kiinni, ni ei päässy hypistelemään mitään. :3


Muutama asia jäi ihmetyttämään.
Miksi ovet avautui ns. väärään suuntaan? Koko ajan tapeltiin niiden kanssa, ku ei vaan päähän menny, et kaikki aukeaa sisäänpäin. :D
Miks kaikki juomat oli kylmäkaapeissa, mutta ne ei ollu päällä? Yhdessä ravintolassa taidettiin saada kylmää kivennäisvettä, muuten oli lämmintä, eikä edes jäitä tarjolla, ku parissa paikassa.

Että tällasta! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti