keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Tee-se-itse valaisin

Kaikenlaisia inspiraatioita some saa aikaan.

Facebookissa näin kuvan, miten kaveri oli tehnyt led-köynnöksestä ihan kotiin sopivan lampun laittamalla jokaisen lampun päälle peilipintaisen pahvimukin varjostimeksi. Hienosti heijasti peilipinta valoa, vaikka pahvimuki itsessään ei valoa läpi päästänyt kuin suuaukosta.

Tällaiseen tapaan toteutetun valaisimen siis näin.
Lähde: http://www.heygorg.com/wp-content/uploads/2011/07/DIYDixieCupLightGarland.jpg

En kuitenkaan tarvinnut roikkuvaa valaisinta, joten pienen googlailun jälkeen huomasin, että joku oli ihan lattiavalaisimenkin saanut kupeista rakennettua. Ihan niinkään isolle valaisimelle ei ollut tarvetta, joten päätin toteuttaa tämän pienoiskoossa, jotta saan siitä pöytävalaisimen.

Sain sitten eilen idean ostaa kaikki tarvittavat kamat, joista kaikkia en lopulta käyttänyt, koska muovikuppien materiaali oli paksumpaa kuin pahvimukeissa. Tietenkään en nitojaa ja niittejä olisi ostanut, jos olisin tiennyt, että muovikuppeja käytän. Valitettavasti pahvimukitilanne oli kaupoissa nihkeä. Ei löytynyt kuin valkoisia, ruskeita, tylsää Marimekkoa ja jouluisia mukeja. Seuraava valaisin täytyy varmaan tehdä lähempänä piknik-kauden alkamista, kun vaihtoehtojakin on paremmin tarjolla.

Koska kuumaliimapistoolin ja timantit jo omistin tuli pöytävalaisimelle hintaa myös nämä tarpeettomat kamat mukaan luettuna 14,80e. 

Tadaa! Valmis! <3

Tarvikkeet:

Kuumaliimapistooli ja -patruunoita (itse käytin glitterpatruunoita (Tiger 3e), koska tavallisia ei löytynyt mistään - ainakaan sen kokoisia, mitä olisin tarvinnut.)

Nitoja ja niittejä (ostin kaksi. Tigerista 2e, mutta tähän ei myyty niittejä Akateemisessa Kirjakaupassa, eikä Suomalaisessakaan. Akateemisesta löysin sitten mininitojan ja paketin niittejä alennuksesta 3 eurolla)

20 kertakäyttömukia (1,40e/10kpl S-market)

LED-valoköynnös, jossa 20 lamppua (4e Tokmanni)

Tarrapohjaisia timanttinauhoja 

Kynttilä tai pora


Myönnetään, että tän rakentaminen ei mennyt ihan niin kuin ajattelin. Useampi tunti meni ja keskeytinkin tekemisen kun meni hermo ja jatkoin tänään aamulla loppuun.

Aluksi yritin nitojalla nitoa kupit toisiinsa, mut kuppi alkoi halkeilemaan ja tuntu turhan hankalalta. Sit viilsin itseäni niitillä sormeen, ni se oli siinä. 
Liimasin kuppeja toisiinsa kuumaliimalla (myös housut sai kuumaliimaa osakseen). Pohjakerrokseen seitsemän kuppia, jotta pysyy tukevasti pystyssä. 2. kerrokseen kuusi kuppia, 3. kerrokseen viisi kuppia ja ylimpään kaksi.
Mikäli siis käyttää pahvikuppeja tai ohutta muovia olevia kuppeja, voi ne nitoa toisiinsa kiinni.

Sitten yritin porailla kiinaporalla reikiä pohjiin. Pariin kuppiin sain tehtyä, kunnes pora jäi jumiin ja sit meniki sulakkeet. :D 
Sit mietiskelin, millä saisin hyvin tehtyä reiät pohjiin ja ajattelin kokeilla kynttilää. Se toimikin hyvin, vaikka alkuun meinasin saada tulipalon aikaiseksi. Pidin siis kynttilän liekkiä pienen matkan päässä kupin pohjasta niin että se ensin pehmentyi ja lopulta siihen suli reikä. Muutama sekunti meni per kuppi.

Tämän jälkeen aloitin liimaamaan kuumaliimalla led-lamppuja paikoilleen, koska reiät oli sen verran isoja, et ei pysyneet tukevasti paikoillaan ilman - yksi lamppu per kuppi. Pinojen keskimmäisen kupin läpi vedin koko valoköynnöksen ja kun viimeisenkin kerroksen sain valmiiksi, liimasin kerrokset kiinni toisiinsa. Olisin ehkä vieläkin epäsymmetrisemmän tosta halunnut, mutta menköön nyt ekana kokeiluna näin. :)
Laatikosta löytyi vaaleanpunaisia ja hopeita timanttitarranauhoja, joten niitä vielä liimailin kuppeihin loppusilaukseksi.

Ihan kivahan tosta tuli! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti